LOADING

Type to search

Kummisetä carmenèrella ja kuusi muuta loistavaa makuparia klassikkoelokuville

Klassikkoelokuvat ovat täynnä kohtauksia, joilla on kyky jäädä syvälle tajuntaamme ja jättää muistijäljen mieliimme. Ne herättävät niin suuria tunteita, että ne vaativat seurakseen parhaimmat viinit, joilla kokemus syvenee entisestään. Valitsimme mielestämme parhaat kesän viinit, joilla muodostat klassikkoelokuvan ja viinin välille upeita makupareja.

Kummisetä

Tämä kolmen elokuvan kokonaisuus tutustuttaa katsojan mafiaperheen vaiheisiin läpi 1900-luvun. Ensimmäinen osa kertoo nuoren Michael Corleonen tien mafiaperheen pomoksi unohtumattomalla tavalla. Elokuvassa on rakkaustarina, sisarusten välistä valtataistelua, poliittista juonittelua, petoksia, selkään puukottamista sekä dramaattinen loppuhuipennus. Eli kaikkea, mitä yhdeltä kautta aikojen arvostetuimmalta ja rakastetuimmalta elokuvaklassikolta voi odottaa. Tarina vaatii seurakseen viinin, joka kehittyy elokuvan mukana. Mikä sopisi tähän paremmin, kuin Mayu Reserva Carmenère 2016. Se on elokuvan tapaan elegantti ja intensiivinen kokemus, johon haluat taatusti tutustua.

Mayu Reserva Carmenère 2016

Uhrilampaat

Mikäli maksa ja pavut ovat mieleesi, niin Uhrilampaat-elokuvasta tunnetuksi tulleen Tohtori Hannibal Lecterin suosittelema menu on varmasti makusi mukainen. Toisaalta kannibaali hannibaalina tunnetun hahmon suosituksia ei välttämättä kannata ottaa täysin vakavasti. Ei kannata laittaa ainakaan päätään pantiksi. 
Anthony Hopkins teki fava-pavuista ja maksasta koostuvan aterian Oscarin arvoisesti unohtumattomaksi, kun hän sihisi lasillisen chiantia olevan kokonaisuuden kruununa. Edelleen tämä intensiivinen kohtaus saa kämmenet hikoilemaan ja lasillinen tummaa punaviiniä syventää tunnetilaa entisestään.

Kokeile elokuvan seuraksi pehmeää ja täyteläistä Passi Reali Organico Appassimento 2018 -punaviiniä.

Passi Reali Organico Appassimento 2018

The Great Gatsby

On todennäköistä, että kukaan ei ole koskaan kohottanut maljaa yhtä tunnistettavasti ja ikonisesti kuin Leonardo DiCaprio Baz Luhrmannin ohjaamassa elokuvassa The Great Gatsby. Lasin takaa hymyilevä mies on kaikille sosiaalista mediaa käyttäville tuttu suositun meemin ansiosta, jossa kohotetaan maljoja onnistuneelle kommentille tai päivitykselle. Voit kokeilla tämän ikonisen kuvan varioimista esimerkiksi Astoria Prosecco Extra Dry 2017 avulla. Sen kuiva, hapokas ja päärynäinen maku takaa kuvaan vaadittavan tyytyväisen ja juhlavan ilmeen. Lisäksi upea pullo on hieno lahja, jonka antaminen isännälle kohottaa juhlatunnelmaa entisestään.

Astoria Prosecco Extra Dry 2017

Rakkauden puutarha

Kun haluat kokea romanttisen seikkailun huumaa ja samalla nauttia parhaasta viiniperinteestä, niin tämä elokuva on siihen täydellinen valinta. Siirappinen, sentimentaalinen, mehukas, odottamaton sekä varmasti tunteisiin pureutuva. Keanu Reevesin roolihahmo on kotimatkalla sodasta, kun hän lupautuu esittämään pulaan joutuneen naisen kihlattua. Nainen on perinteikkään viinitarhan omistajan tytär, eikä isä hyväksy tyttärensä tekemiä valintoja, uudesta sulhasesta puhumattakaan. Vastoinkäymisistä huolimatta he löytävät rakkauden toisiinsa sekä halun pelastaa tytön suvun viinitarhan tuleville sukupolville. Tämän kyyneleitä kirvottavan romanttisen elokuvan katsomiseen sopii hyvin esimerkiksi perinteikkään Mayu-viiniperheen tuotteet.

Mayu Rose 2019

Casablanca

Klassikkoelokuvista ei voi puhua ilman, että Casablanca nostetaan esiin. Humphrey Bogartin ja Ingrid Bergmanin välinen kemia on unohtumatonta, kun Casablancaan jumiin jääneiden entisten rakastavaisten kohtalo avautuu katsojalle. Humphrey Bogartin esittämä Rick Blaine on vertauskuva Yhdysvalloille Pearl Harbouriin kohdistunutta hyökkäystä edeltävältä ajalta. Rick on haluton ottamaan osaa ympärillään tapahtuviin sotatoimiin ja haluaisi pitäytyä omissa oloissaan. Bergmanin esittämä Ilsa saa tilanteen muuttumaan ja Rick päättää taistella oikeudenmukaisuuden puolesta. Tämä on ikuinen rakkaustarina, jonka makupariksi sopii oivallisesti hapokas ja vivahteikas Mayu Single Vineyard Sauvignon Blanc vuodelta 2018.

Mayu Single Vineyard Sauvignon Blanc 2018 hanapakkaus

Rita Hayworth -avain pakoon

Tämä Stephen Kingin lyhyttarinaan perustuva vankilaelokuva poikkeaa lähes kaikista Kingin tuotantoon pohjautuvista filmatisoinneista, sillä siinä ei ole kirjailijan tunnetuimpia kauhuelementtejä juuri lainkaan. Elokuvassa Tim Robbinsin esittämä epäonninen Andy Dufresne tuomitaan vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta elinkautiseen vankeuteen. Synkkään ja ankeaan ympäristöön sijoittuva elokuva kertoo inhimillisyydestä, ystävyydestä sekä oikeudenmukaisuudesta, joka lopulta löytää muurien sisäänkin kahlitun sielun. Pohjavireeltään positiivisen, mutta ajoittain hyvinkin synkän, elokuvan makupariksi sopii täydellisesti Tausendhügel Dry Riesling 2019, jonka pirteä ja hedelmäinen maku saattelee elokuvan tunteisiin pureutuvaan loppuun saakka.

Tausendhügel Dry Riesling 2019 hanapakkaus

Hyvät, pahat ja rumat

Nyt silmät viiruille ja nauttimaan Hyvistä, pahoista ja rumista. Klassikkoelokuvista yksi monumentaalisimmista on italialaisen Sergio Leonen eeppinen kumarrus 1950-luvun lännenelokuville. Clint Eastwoodin esittämä Blondie on hyvä, Lee van Cleefin Sentenza on Paha ja Eli Wallachin esittämä Tuco ruma. Kolmikon matka kätketyn kulta-aarteen luo on unohtumaton kilpailu, joka huipentuu elokuvahistorian upeimpaan pistoolisankarien kaksin-, tai tässä tapauksessa kolmintaisteluun. Tämän kulmikkaan ja käänteitä täynnä olevan elokuvan makupariksi sopii loistavasti kirsikkainen, pehmeä ja hedelmäinen Ruby Zin-punaviini Kaliforniasta. Hanapakkauksesta riittää sekä hyviksille että pahiksille. Rumiahan ei edes ole olemassa.


Ruby Zin hanapakkaus

Ja muista, että Paras Viini on mielipide ja makuasioista voidaan aina väitellä. Kokeile ehdotuksiamme tai etsi oma suosikkisi.

Liity Paras Viini -yhteisöön!



Paras Viini on yhteisö, jossa kiistellään makuasioista, ajaudutaan tilanteisiin ja katsellaan maailmaa valkoisten ja punaisten lasien läpi.
Tags:
parasviini

Kiinnostaako viini ja asiat viinin vierestä?

Olemme parasta, mitä sinulle voi tapahtua.
Paras Viini on yhteisö, jossa kiistellään makuasioista, ajaudutaan tilanteisiin ja katsellaan maailmaa valkoisten ja punaisten lasien läpi.
parasviini

Liity joukkoon

parasviini