Onko se juustopala ollenkaan, jos sitä ei syö heraisin sormin suoraan blokista? Järkeilimme, että koska “laadukasta ja helposti murenevaa välimerellistä juustoa” tavataan usein nimenomaan salaateissa ja rose on hirveän trendikäs ja etenkin salaattien kera, olisi chileläisen Mayu-viiniperheen Mayu Rose tieteen nimissä hyvä testata juuri tähän kohtaan.
Alkuun ihastelemme pulloa, joka on tosi nätti. Että kun pellava-asussa istuu heinäkuisena iltana omassa pittoreskissa puutarhassa skandinaavisessa nojatuolissaan rhododenrumien tuoksussa, niin Mayu Rose sopii sitten siihenkin hyvin realistiseen kuvaan. Ja sopiihan tuo myös juustopalaan, mutta kai sen olisi voinut maistamattakin aavistaa: suolainen ja kermainen yhdistettynä kuivaan, hapokkaaseen ja pieneen mansikkaisuuteen ei voi olla ihan kamalaa.
Testin edetessä alamme yhä jämerämmin mielistyä ja myös yksimielistyä siitä, että rohkeampi pitäisi olla juustojen kanssa. Koska olemme journalisteja, teimme myös pitkäjänteistä taustatutkimusta, jossa paljastui, että vuonna 2014 söimme juustoa 25 kg per naama. Pienen lapsen verran, jos lapsi olisi tehty juustosta. Se on Euroopan toiseksi eniten. Jossain se myös kauniisti laitettiin, että “Maailmalla käyttö on yleisempää salaateissa, ruoanvalmistuksessa ja esimerkiksi jälkiruokina, kun taas meillä juustolla herkutellaan yleisimmin leivän päällä”. Koska kermajuustokansaahan me olemme.