LOADING

Type to search

Tässä ne nyt ovat, viininmaisteluohjeet kaikille viininmielisille – lataa maksuton pohja

Voisi miettiä, että mikäs sen parempaa kuin viininmaistajaiset, mutta parhaat viininmaistajaiset ovat vielä paremmat. Meistä nimittäin viininmaistelun tulisi olla vallan iloinen ja vapautunut tapahtuma, eikä lainkaan sellainen, missä ahdistutaan kun ei osaa sanoa muuta kuin että punainen tai valkoinen ja ei kyllä yhtään tiedä että maistuuko tammi- vai terästynnyri. Että ei sillä lailla veren maku suussa vaan että jos nyt ihan viinin.

Tässä siis Paras Viinin ohjeet viininmaisteluun ja maksuton, tulostettava pohja, olkaatte hyvät (ja viininne myös)!

(Jos tulostat pohjan kaksipuolisena, laitathan tulostimesi asetukselle “Käännä lyhyen reunan ympäri”. Tulee sitten tekstit oikeinpäin, vaikka maistelija itse menisi väärinpäin.)

Esivalmistelut

  1. Valitse teema
    Valitse yksi alla olevista valmiista teemoista tai keksi ihan oma (Hienot etiketit? Pöntöt nimet? Alahylly?). Valitse kolmea eri viiniä (tai toki useampaakin, mutta kolme on passeli ja helppo ja sen verran laseja mahtuu maistelupohjaamme) kustakin.

Appassimento

Passi Reali Organico Appassimento Bianco
Passi Reali Organico Appassimento
Mayu Gran Reserva Carmenere

Passi Reali Organico Appassimento Bianco
Passi Reali Organico Appassimento
Mayu Gran Reserva Carmenere

Uusi maailma vs. vanha maailma

Reh Kendermann Riesling Vom Kalkstein
Mayu Riesling
Ste Michelle Eroica Riesling – Vuoden Viinit 2020 paras valkoviini

Reh Kendermann Riesling Vom Kalkstein
Mayu Riesling
Ste Michelle Eroica Riesling

2. Valitse osallistujat
Kerää mukava poppoo. Tai jos haluat illasta kiinnostavan, epämukava, eli kuratoi joukko mahdollisimman erilaisia ja herkästi tulistuvia ihmisiä, koska mikäs sen mukavampaa kuin pieni nahistelu ja kinastelu lasillisen äärellä!

3. Osta viinit
Sanovat internetissä että yhdestä pullosta riittäisi maisteltavaa 10–12 hengelle, mutta, no. Varaa nyt sen verran, että riittää ihan oikeasti. Itsepä olet ystäväsi valinnut.

4. Hanki lasit
On sitä nyt ennenkin nähty, että lasinpuute ei ole este eikä edes hidaste, mutta koitetaan kuitenkin pitää ilta vielä tässä vaiheessa, eli ennen kuin se on edes tapahtunut, jokseenkin sivistyneenä. Yritä nyt ainakin panostaa siihen, että lasit olisivat jokseenkin tai jopa ihan jetsulleen viinille tarkoitettuja, ja että niitä on omansa jokaiselle viinille. Mutta suomme tässä tilaa improvisoinnille.

5. Varaa purtavaa ja vettä
Koimme, että veden vielä erikseen mainitseminen on tarpeellista, joten pidä huoli, että sitäkin on tarjolla. Rakastamme myös ruokaa, ja vaikka se ei ole nyt pääosassa, on sillä tärkeä rooli paletinpuhdistajana. Eli kanna pöytään vaaleaa leipää ja muuta sormisyötävää, kuten juustoja (inspiraatioksi lue tähtijuttu kesältä: Raejuustoa ja samppanjaa – testasimme 5 x markettijuustot viinin kylkeen).

6. Tulosta pohjat
Lataa tästä Paras Viinin maistelupohja ja tulosta A4-paperille. Varaa myös kyniä, kun ei niillä kuitenkaan ole omia.

7. Asettukaa
Siihen vain kuulkaa, käytte pöytään istumaan, tai missä istuttekaan. Kaikilla pitäisi olla nyt maistelupohja pöydällä, kivasti viiniä lasissa (hyvin subjektiivista) ja seikkailumieltä.

Maistelussa

Toimitus huomauttaa: Periaatteessa viininmaisteluun on “oikeaoppinen” kaava, mutta meistä se voi myös olla freestyle, eli että hörppää viiniä ja avautuu tunnelmista (viiniin liittyvistä tai ei). Tai jos tekee mieli, seuraa alla olevaa struktuuria.

Viinin ulkonäkö
Painotamme: älkööt ahdistuko, ellei viinitermistö taivu. Yleensä maistelu aloitetaan viinin ulkonäön tarkastelusta, ja toki voi sanoa että oljenkeltainen tai keskisyvä tai tiili mutta myös punainen on ihan riittävä.

Tuoksu
Nuuski menemään. Haiseeko väljähtäneeltä? Tuleeko mieleen juhannusyö tai härkäpaisti? Anna mennä, runosielu!

Maku
Tuhti, kuiva, pehmeä, makea, karvas, maanantai, liian pitkä mainoskatko, lämmin löyhähdys, kun astuu ulkomailla pois lentokoneesta? Kikkaile adjektiiveilla tai keskity tunnelmaan, kuulemma ihan ammattilaismaistelijatkin arvostavat omaperäisiä arvioita. Heitä myös ihmeessä jokin rohkea kommentti, ties vaikka saisit pienen nahinan aikaiseksi.

Yhteenveto
Totuuden hetki, toverit. Annoittepa tähtiä, rypäleitä, kouluarvosanoja tai joisin / en joisi uudestaan tai, todella, kirjoitatte pienen runon, jaa tuntemuksesi! Ja sitten vain seuraavaa kohti ääntä, kunnes urakka on valmis.

Ja kas näin, olet viininmaistelija.

Liity Paras Viini -yhteisöön!

Paras Viini on yhteisö, jossa kiistellään makuasioista, ajaudutaan tilanteisiin ja katsellaan maailmaa valkoisten ja punaisten lasien läpi.
Tags:
parasviini

Kiinnostaako viini ja asiat viinin vierestä?

Olemme parasta, mitä sinulle voi tapahtua.
Paras Viini on yhteisö, jossa kiistellään makuasioista, ajaudutaan tilanteisiin ja katsellaan maailmaa valkoisten ja punaisten lasien läpi.
parasviini

Liity joukkoon

parasviini